Lapsettomuushoidot ovat tila, jossa vaihdat epävarmuuden lapsen
saamisesta tuskaan, ettet ehkä koskaan voi saada lapsia, ajanlaskuun, jonka
keskipisteenä ovat ovulaation ja kuukautisten seuraaminen ja niistä
raportoiminen kumppanille ja lapsettomuusklinikalle, suruun, joka seuraa sinua
pahimmillaan loppuelämäsi, väärällä hetkellä ja väärissä tilanteissa
annettuihin neuvoihin, joita et halua kuulla, lääkkeisiin, jotka tyhjentävät
pankkitilisi ja hoitoihin, jotka aiheuttavat monenlaisia vaivoja, kipua, ja
kärsimystä.
Hoitojen myötä olen joutunut merkillisiin ja absurdeihin
tilanteisiin, joissa asiat menevät huonommin, kuin kuvittelit silloin, kun
ajattelit, ettei se ole enää mahdollista.
Onneksi prosessilla on muitakin, myönteisiä seurauksia. Olen
saanut kohtalotovereista uusia kavereita ja vertaistukijoita. Heiltä olen
saanut roppakaupalla myötätuntoa ja tukea.
He ymmärtävät lapsettomuushuumoriani ja he osaavat välttää sanomasta
vääriä asioita.
Parisuhteeni on lujittunut. Meistä on mieheni kanssa tullut
tiimi, kun olemme opetelleet avaamaan ja käyttämään ampulleja, ruiskuja ja
pistoskyniä, kun meillä on ollut salaisia piikityssessioita, kun olemme käyneet
yhdessä ultrassa ja toimenpiteissä, kun olen itkenyt ja surrut ikävää lapsesta
ja epäonnistuneita hoitoja, kun olemme päivitelleet meille ladeltuja
kommentteja, ja kun olemme täyttäneet kalenteriamme hoitokäynneistä. Rakkauteni
mieheeni on syventynyt ja se on ollut erityisen voimakasta juuri hoitojen
aikana, kun olemme toiveikkaina valmistautuneet toimenpiteisiin. Vaikka ne
eivät olekaan tuottaneet tulosta, rakkauden täyttämä onnen aika on jäänyt
mieleen ihanina muistoina.
Yllätyksekseni myös suuri osa niistä, joille olen kertonut
lapsettomuudestani, on suhtautunut asiaan myötätuntoisesti ja lämpimästi. Kun mieli on maassa, kuvittelee helposti,
että jokainen vastaantulija letkauttaa jotakin ajattelematonta, mutta onneksi
olen ollut sen suhteen osittain väärässä. Tosin olen valikoinut tarkasti ne,
joille olen halunnut raottaa tilannetta.
Rakkauteni lapsia ja nuoria kohtaan on kasvanut paljon. En
ole luontaisesti erityisen lapsirakas, mutta nykyään ajattelen usein, kuinka
hieno lapsi tai nuori jollakin on, ja kuinka hän on vanhemmilleen tärkeä ja
rakas.
Minusta on tullut rohkeampi ilmaisemaan mielipiteitäni ja
toiveitani välittämättä, mitä muut minusta ajattelevat. Vaikka lapsettomuushoidot
eivät ole jalostaneet minua ihmisenä, kuin ihmeen kaupalla niistä on koitunut
paljon hyvää.
