Piinapäivät

Elämä on raakaa. Minulle selviäisi alkionsiirron tulos jouluna. Labran raskaustestiin pääsisi  vasta 27.12., mutta laskin, että tietäisin asiasta jo mahdollisesti jouluaattona, kun ovulaatiosta olisi kulunut tasan kaksi viikkoa. Nyt pelattaisiin upporikasta tai rutiköyhää isoilla panoksilla. Joko voisimme saada todellisen joululahjan, tai sitten käsiteltävänä olisi taas iso suru.

Vietin ensimmäiset päivät siirron jälkeen kuin pehmeässä pumpulissa. Ottaisikohan alkio vartaloni kodikseen? Töissä oli todella hetkistä, ja illalla sydän hakkasi rasituksesta. Toivoin, ettei tämä huonontaisi mahdollisuuksia. Miehen kanssa oli kuitenkin ihanan romanttista ja kävimme katselemassa kaupoista joulutavaroita.

Sitten normaali elämänrytmi piti huolen, että asiaa ei ehtinyt liiemmin miettimään. Olin tavallista väsyneempi, ja pohdin, voisiko tämä johtua mahdollisesta alkaneesta raskaudesta.

Mahaa alkoi kipristellä jo useita päiviä ennen joulua – selviä ja tyypillisiä PMS-oireita. Itkin vuolaasti mieheni kainalossa, kun ajattelin, että peli on menetetty. Mahakivut jatkuivat seuraavinakin päivinä, ja minulle teki tiukkaa olla tuttavaperheideni seurassa, joilla oli useita aktiivisia lapsia. Aatonaattona oli taas suru puserossa ajaessamme joulunviettoon. Kuukautiset eivät olleet alkaneet, mutta oireet olivat selvät.

Jouluaattoaamuna heräsin mahakramppeihin. Olin varma, että kuukautiset alkaisivat parin tunnin sisällä. Vitkuttelin ylösnousua myöhään. Kuukautiset eivät alkaneetkaan. Päivän mittaan tuli vain vähän tummaa vuotoa, ja mieliala alkoi kääntyä voitonriemuiseen suuntaan. Vuoto oli aivan erilaista kuin tavallisesti, vanhaa ja niukkaa. Illalla olin jo melko varma siitä, että olin kuitenkin raskaana. Kävimme jouluyön mesussa ja pyysin alkoholitonta viiniä. En halunnut jättää  mitään sattuman varaan.

Raplasin raskaustestipaketin auki ja luin ohjeet testin suorittamiseen. Olin ostanut etukäteen omankin testin, koska halusin varmistua tuloksesta jo ennen virallista verikoetta. Mieheni jatkaisi lomanviettoa, kun minä palaisin jo tapaninpäivänä kotiin ja sitten töihin, joten halusin, että me molemmat olisimme selvillä tilanteesta, ennen kuin viettäisimme useita päiviä erillään.

Ajattelin ensin, että tekisin testin aattoiltana, niin voisin kertoa miehelleni mahdolliset hyvät uutiset. Testipakkauksessa luki, että varmin tulos saataisiin aamuvirtsasta, joten päätin siirtää testin ottamisen kuitenkin seuraavaan aamuun. Heräsin jo neljältä aamulla vessahätään. Mietin pikaisesti, odottaisinko aamuun vai tekisinkö jo testin. Pissahätää en voinut siirtää, joten kävin vessassa, mutta join vettä ja päätin tehdä testin aamulla herättyäni.

Totuuden hetki koitti: tein testin ohjeen mukaan. Tulos näkyisi jo minuutissa. Seurasin tuloksen kehittymistä silmä haukkana. Yksi voimakas viiva. Pitäisi ehkä odottaa vielä toinenkin minuutti. Peitin testipuikon näytön ohjepaperilla ja pesin hampaat. Sitten katsoisin uudestaan ja tietäisin varmasti. Toista viivaa ei ilmestynyt. Olin hämmentynyt. Ei varsinaisia kuukautisia. Kuitenkin nega. Olin jäänyt lillumaan epätietoisuuden välitilaan. Ollako vai eikö olla?

Päivän mittaan alkoi tulla kirkkaampaa vuotoa ja mahakipuja. Nyt näytti vuorostaan siltä, että alkio ei jatkaisikaan matkaansa kohdussani. Tuntui, että elimistöni ei oikein osaisi päättää, mitä tapahtuisi. Mietin, jatkaisinko vielä Lugesteronin käyttöä. Viimeiset kapselit olivat meneillään, ja viimeistään huomenna pitäisi ostaa uusi pakkaus lääkkeitä. Olisiko turhaa tuhlata 17 euroa seuraavien päivien annokseen, kun menkat taisivat alkaa? Vai pitäisikö odottaa perjantaihin, kun saataisiin virallinen raskaustestin tulos? Toisaalta olin jo nähnyt yhdet tulokset, mutta uskoisinko sitä, vai voisiko hCG-hormonin pitoisuus olla vielä niin alhainen, ettei se näkynyt testissä? Päätin seurata kuukautisten etenemistä ja ostaa lisää lääkkeitä huomenna, jos jonkinlainen toivon säde olisi vielä olemassa.

Ensimmäinen alkionsiirto

Biologi oli yrittänyt soittaa kännykkääni jo ennen aamukahdeksaa, kun vielä vetelin sikeitä. Soitin hänelle takaisinpäin, ja sain kuulla, että kerätyistä munasoluista yksi icsattu oli hedelmöittynyt. Olin todella helpottunut ja iloinen, koska edellisellä kerralla  hedelmöittymistä ei ollut tapahtunut. Silloin keräyksen suorittanut lääkäri, ei biologi, soitti vasta yhdentoista jälkeen. Taitaakin olla niin, että biologi saa kunnian ilmoittaa hyvät uutiset, kun taas lääkäri ilmoittaa vasta myöhemmin päivällä huonot uutiset, ja samalla mietitään jatkoa.

Oloni on vuorokausi punktion jälkeen jo melko hyvä. Mahaa nipisteli vähän, mutta en ollut tarvinnut ollenkaan särkylääkkeitä, eikä maha ollut turvonnut, niin kuin viimeksi. Nautin lepäilystä ja sairaslomapäivästä, ja puolen päivän maissa jaksoin pyörähtää kirjakaupassa ja postissa lähettämässä joulukortit. Olin pitänyt kiinni oikeutetusta sairaslomapäivästä, mutta tein hieman etätöitä kotona, jotta työt eivät kasautuisi, koska kukaan muu ei niitä voisi hoitaa poissa ollessani.

Mieheni oli sopinut etukäteen siirtopäivälle toisen tärkeän menon, jota ei kannattanut perua, joten sovimme, että kävisin alkionsiirrossa yksin. Toimenpide suoritettiin samassa huoneessa kuin munasolujen keräyskin. Aikataulut olivat taas myöhässä, joten odottelin tovin toimenpidehuoneessa yksikseni. Lääkäri valmisteli kaiken itse, ja ihmettelin tätä, kun hoitajaa ei kuulunut. Lääkäri ymmärsi hieman väärin ja totesi tehneensä näitä operaatioita jo parikymmentä vuotta. Lopulta hoitajakin ehätti paikalle.

Vaikka toimenpide oli sinänsä yksinkertainen, kaikista valmisteluista näki, että nyt oli isosta ja tärkeästä asiasta kyse. Labrahoitajalla oli ollut alkio valmiina katetrissa jo puolisen tuntia. Lääkäri viritti sisäisen ultraäänikuvan kohdalleen ja hoitaja ultrasi toisella anturilla mahan päältä. Alkio vietiin pitkällä ja taipuisalla katetrilla kohtuun. Tämän jälkeen viereisessä huoneessa oleva labrahoitaja sai tyhjän katetrin luukusta takaisin, ja hän varmisti, että katetri oli tyhjentynyt -dramatiikkaa. Sitten lääkäri etsi siirretyn alkion ultraäänikuvaan. Kuvassa näkyi valkoinen, planeetan muotoinen hahmo, ja lääkäri totesi, että tuossa se nyt on. Kuva jäi ultraäänilaitteen näytölle, ja otin siitä lääkärin poistuttua itselleni kuvan muistoksi.

Hoitaja antoi vielä ohjeet tuleviksi viikoiksi. Jatkaisin Lugesteronin käyttöä koko ajan, ottaisin rauhallisesti ja joisin riittävästi. Mitään rajoituksia ruoan suhteen ei vielä olisi, voisin elää aivan normaalia elämää. Sain lähetteen raskaustestiin verikokeella joulun jälkeen. Sitten soiteltaisiin ja katsottaisiin, miten tästä eteenpäin.

Näytin miehelleni illalla kuvaa pikku alkiostamme ja silittelin mahaani. Turvallista matkaa ja hyvää yötä, pikku alkio!!

Toinen punktio

Olin varannut etukäteen kaksi sairaslomapäivää munasolupunktiota varten. Toki mahdollinen siirtopäiväkin olisi sairaslomaa, mutta työni kannalta ei olisi mahdollista ottaa koko päivää vapaaksi. Lisäksi minulla olisi tuolloin jo kauan sitten sovittu sivutoimen työkeikka, jota ei voinut varata millekään muulle päivälle.

Mennessämme sairaalaan pakkasta oli mittarissa -17 astetta. Mieheni huokaisi ylöspäin toiveen, että voisimme saada oman pakkaspojan. Sain käyttööni koko potilashuoneen,  koska tänään ei tehtäisi muita siirtoja. Vaihdoin laventelinsinisen trikoopaidan ja samansävyisen reikäneuloshuivin sairaalavaatteisiin. Ylläni olisi toimenpiteessä pitkät sairaalasukat, pitkä paita, jonka selkä oli avoin, ja joka kiinnitettiin niskasta nauhoilla tai neppareilla. Lisäksi sain aamutakin, joka puettiin päälle vai siihen käteen, jossa ei ollut kanyylia, ja taskuun sujautin henkkarit, jota näyttäisin toimenpiteen alkaessa. Tänään olin saanut operaatiopaidaksi vihreänkirjavan tekokuitupaidan, jossa oli neliönmallisia kuvioita. Lohkaisin hoitajalle, joka tuli asentamaan kanyylia kämmenselkääni, oliko se tulevan kevään trendikuosi. Paidat olivat olleet talossa kuulemma jo useamman kymmentä vuotta. Punktiopäivä oli minulle tavallaan kauan odotettu juhlapäivä, joten sipaisin huuliin vielä meikkikonsulentin valitsemaa uutta marjaista huulikiiltoa.

Toimenpidehuoneessa soi klassinen musiikki. Pian sinne saapui ivf-lääkäri ja biologi, joka laittaisi kerätyt munasolut koeputkiin. Hoitajan tehtävänä oli lähinnä huolehtia hyvinvoinnistani ja ojennella koeputkia biologille.

Sain suoneen kipulääkkeen ja rauhoittavan. En tuntenut samanlaista humahdusta kuin viimeksi, mutta olosta tuli pian raukea. En tuntenut juuri mitään, kun ensimmäisiä rakkuloita tyhjennettiin. Toisessa munasolussa piti odottaa yksi rakkula, mutta lääkäri löysikin aivan munasarjan yläosasta kaksi munarakkulaa lisää. Niitä ei saatu imettyä kovin helpolla, ja lääkäri joutui tökkimään minua kotvan aikaa. Se teki kipeää ja voihkin hieman. Parin hieman kivuliaan yrityksen jälkeen kaikki solut oli kerätty. Saaliina oli 14 rakkulaa. Toimenpiteeseen oli kulunut puolisen tuntia. Tunsin, kuinka jotain valui sisältäni, ja totesin, että tämä kerta oli verinen. Vuotoa oli tullut jonkin verran. Olo oli hieman hutera, ja siksi pääsin petikyydillä takaisin potilashuoneeseen.

Olin helpottunut, että keräys oli nyt ohi. Pyysin heti kipulääkettä, koska vatsaa alkoi pian koskea. Sain myös pillimehua ja sitten pääsin huilailemaan. Mieheni lueskeli vieressäni paikallislehteä ja tarjoili aamupalaa. Tämän päivän aamiaismenu sisälsi jugurttia ja hapankorppuja, joita söinkin hyvällä ruokahalulla.

Meille kerrottiin, että kuusi munasolua siirrettiin koeputkiin hedelmöitystä varten. Muutamaa hedelmöitettäisiin tavallisesti, ja lopuille tehtäisiin mikrohedelmöitys. Toiveenani oli, että jos hedelmöitys tapahtuisi, käytettäisiin ensisijaisesti ensimmäisiä alkioita.

Pääsin kotiin parin tunnin päästä. Olin varautunut siihen, että maha alkaisi turvota ja olo huonontua, mutta voin melko hyvin mahan nipistelyä ja pientä kipua lukuun ottamatta. Väsytti vain kovasti, kun olin saanut melkoisen annoksen lääkkeitä. Onneksi sain vain lepäillä koko päivän.

Olin varannut etukäteen kaksi sairaslomapäivää munasolupunktiota varten. Toki mahdollinen siirtopäiväkin olisi sairaslomaa, mutta työni kannalta ei olisi mahdollista ottaa koko päivää vapaaksi. Lisäksi minulla olisi tuolloin jo kauan sitten sovittu sivutoimen työkeikka, jota ei voinut varata millekään muulle päivälle.

Mennessämme sairaalaan pakkasta oli mittarissa -17 astetta. Mieheni huokaisi ylöspäin toiveen, että voisimme saada oman pakkaspojan. Sain käyttööni koko potilashuoneen,  koska tänään ei tehtäisi muita siirtoja. Vaihdoin laventelinsinisen trikoopaidan ja samansävyisen reikäneuloshuivin sairaalavaatteisiin. Ylläni olisi toimenpiteessä pitkät sairaalasukat, pitkä paita, jonka selkä oli avoin, ja joka kiinnitettiin niskasta nauhoilla tai neppareilla. Lisäksi sain aamutakin, joka puettiin päälle vai siihen käteen, jossa ei ollut kanyylia, ja taskuun sujautin henkkarit, jota näyttäisin toimenpiteen alkaessa. Tänään olin saanut operaatiopaidaksi vihreänkirjavan tekokuitupaidan, jossa oli neliönmallisia kuvioita. Lohkaisin hoitajalle, joka tuli asentamaan kanyylia kämmenselkääni, oliko se tulevan kevään trendikuosi. Paidat olivat olleet talossa kuulemma jo useamman kymmentä vuotta. Punktiopäivä oli minulle tavallaan kauan odotettu juhlapäivä, joten sipaisin huuliin vielä meikkikonsulentin valitsemaa uutta marjaista huulikiiltoa.

Toimenpidehuoneessa soi klassinen musiikki. Pian sinne saapui ivf-lääkäri ja biologi, joka laittaisi kerätyt munasolut koeputkiin. Hoitajan tehtävänä oli lähinnä huolehtia hyvinvoinnistani ja ojennella koeputkia biologille.

Sain suoneen kipulääkkeen ja rauhoittavan. En tuntenut samanlaista humahdusta kuin viimeksi, mutta olosta tuli pian raukea. En tuntenut juuri mitään, kun ensimmäisiä rakkuloita tyhjennettiin. Toisessa munasolussa piti odottaa yksi rakkula, mutta lääkäri löysikin aivan munasarjan yläosasta kaksi munarakkulaa lisää. Niitä ei saatu imettyä kovin helpolla, ja lääkäri joutui tökkimään minua kotvan aikaa. Se teki kipeää ja voihkin hieman. Parin hieman kivuliaan yrityksen jälkeen kaikki solut oli kerätty. Saaliina oli 14 rakkulaa. Toimenpiteeseen oli kulunut puolisen tuntia. Tunsin, kuinka jotain valui sisältäni, ja totesin, että tämä kerta oli verinen. Vuotoa oli tullut jonkin verran. Olo oli hieman hutera, ja siksi pääsin petikyydillä takaisin potilashuoneeseen.

Olin helpottunut, että keräys oli nyt ohi. Pyysin heti kipulääkettä, koska vatsaa alkoi pian koskea. Sain myös pillimehua ja sitten pääsin huilailemaan. Mieheni lueskeli vieressäni paikallislehteä ja tarjoili aamupalaa. Tämän päivän aamiaismenu sisälsi jugurttia ja hapankorppuja, joita söinkin hyvällä ruokahalulla.

Meille kerrottiin, että kuusi munasolua siirrettiin koeputkiin hedelmöitystä varten. Muutamaa hedelmöitettäisiin tavallisesti, ja lopuille tehtäisiin mikrohedelmöitys. Toiveenani oli, että jos hedelmöitys tapahtuisi, käytettäisiin ensisijaisesti ensimmäisiä alkioita.

Pääsin kotiin parin tunnin päästä. Olin varautunut siihen, että maha alkaisi turvota ja olo huonontua, mutta voin melko hyvin mahan nipistelyä ja pientä kipua lukuun ottamatta. Väsytti vain kovasti, kun olin saanut melkoisen annoksen lääkkeitä. Onneksi sain vain lepäillä koko päivän.

Uusi hoitokierros

Edellisestä hoitokerrasta on aikaa jo useita kuukausia ja aloitimme hoidot jälleen. Tällä kertaa mentiin lyhellä kaavalla ja lääkityksenä Menopur ja Orgalutran. Annostusta koetettiin tasapainottaa siten, että hyperstimulaation riski olisi mahdollisimman pieni ja toisaalta tarkoituksena oli kasvattaa useampia soluja valmiiksi kuin viime kerralla. Lääkäri totesi, että suomalaisilla annomäärillä (125-200 mg) tulokseksi saadaan normaalisti 5-7 munasolua. Tieto helpotti minua, koska olin luullut, että alle 10 solua on huono tulos. Jotkuthan saavat jopa 20-30 solua kerralla. Mahtaa olla mahassa vipinää silloin!

Kuten tavallista, sairaanhoitaja muistutti, että viikonloppu ennen punktiota kannattaa ottaa mahdollisimman rauhallisesti, välttää liikuntaa, pomppimista, tärinää ja muutekin rasitusta. Kerroin hänelle, että itse asiassa minulla on 2 päivää ennen toimenpidettä salibandyturnaus toisella paikkakunnalla... Olen ainoa maalivahti ja joukkueellamme on tavoitteena sarjanousu. Hoitaja sanoi kieltävänsä pelit, koska siinä tehdään kuitenkin äkkinäisiä liikkeitä, ja munasarjat voisivat kiertyä kivuliaasti, mistä olisi seurauksena sairaalareissu. Munasarjat ovat kiinni ohuilla ripustuslenkeillä, ja hormonihoidon takia useiden munarakkuloiden kypsyessä niihin tulee paljon enemmän painoa kuin normaalisti, aivan kuten marjatertuissa. Kerroin, että tilanne on hankala, koska minulle ei tosiaan ole ketään tuuraajaa enkä haluaisi jättää joukkuettani pulaan, mutta ymmärsin pointin. Koska aiemmalla hoitokerralla minulla ei ollut turvotusta eikä juuri muitakaan oireita väsymystä lukuun ottamatta, oli kuitenkin päättänyt mennä pelaamaan, mutta ottaa kuitenkin mahdollisimman rauhallisesti.

Jännitin pelejä, koska toinen joukkue on hieman rajunpuoleinen. Viime kerralla pelatessamme heitä vastaan yksi pelaajista oli ajanut suoraan minua päin, kun kumarruin ottamaan palloa kiinni. Sotkeuduimme toisiimme, lensin pahannäköisesti maahan ja maski lennähti kauas. Tilanteesta ei annettu edes jäähyä, mikä ei olisi ollut vääryys.

Olin aikeissa kertoa valmentajalleni ennen turnausta olevani lääkekuurilla ja menossa toimenpiteeseen, mutta torstain treeneissä oloni oli aivan normaali, joten päätin, etten sanoisi mitään, ellei siihen tulisi aihetta, jotta minusta ja peleistä ei turhaan stressattaisi.

Onnekseni emme kuitenkaan pelanneet pahamainaista joukkuetta vastaan, vaan olin mielessäni sekoittanut vastustajat. Kävin varovasti tekemässä pienen hölkkälenkin ennen pelejä. Jättäydyin joukkuekavereistani jälkeen ja liu'utin jalkojani eteenpäin, jotteivat munasarjat hölskyisi juostessa. Sattui hyvä tuuri ja pelit olivat kannaltani mahdollisimman rauhalliset. Kenttäpelaajat hoitivat homman kotiin puolestani ja voitimme molemmat pelit runsain numeroin. Kaiken lisäksi pidin vielä molemmissa peleissä nollan. Sain runsaasti kehuja joukkueelta, valmentajalta ja jopa vastustajilta, ja hymyillin vain mielessäni. Minunhan ei pitänyt edes olla pelikuntoinen. Toki otin riskin ja pelasin omalla vastuullani, mutta onneksi kaikki meni hyvin.

Tulehduskierre

Kroppani on hajoamassa käsiin. Punktion jälkivaikutuksista toivuttuani sain nauttia kolmesta terveestä viikosta. Jos ei lasketa mukaan sitä, että lähes joka treenien jälkeen joku lihas on vähän venähtänyt tai revähtänyt. Kävin lääkärillä ja sain lääkkeet korvatulehdukseen ja hiivatulehdukseen. Epäilin lisäksi virtsatietulehdusta, mutta sitä ei voinut testata ennen kuin hiivatulehdus on parantunut.

Kerroin vaivoistani ja lääkäri sanoi, että kropan rapistuminen johtuu hormonihoidoista. Hän kertoi, että raskaus voi aiheuttaa samanlaisia oireita, esim. raskaana olevalla naisella saattaa olla toistuvia nilkan venähdyksiä. Tämänhän olen jo kokenut rullaillessani pyörätuolilla ympäri sairaalaa. Oli tietysti kätevää, että nilkkatulehdus sattui hyperin kanssa samanaikaisesti, niin ei tarvinnut selitellä sairaalassa vietettyä yötä, kun nilkkakin oli hyvä syy olla kipeänä. Ja sitä se olikin!

Sain antibioottikuuriin pissatulehdukseen seuraavalla viikolla oltuani töissä voimattomuuden ja pyörtymisen rajamailla. Nuori farmaseutti katsoi reseptiäni ja kailotti kovalla äänellä: Otatko tämän lääkkeen VIRTSATULEHDUKSEEN? Ohjeistin, että ei tarvitse sitä kaikille kailottaa. Hän ihmetteli: Jollekin lääkkeet taitavat olla yksityisasia. Korjasin, että lääkkeet ja sairaudet ovat KAIKILLE yksityisasia, eikä niitä tarvitse kuuluttaa jokaiselle. Lääkitys puri ja pikku hiljaa pääsin taas normaaliin arkeen.