Elämä on raakaa. Minulle selviäisi alkionsiirron tulos jouluna. Labran raskaustestiin pääsisi vasta 27.12., mutta laskin, että tietäisin asiasta jo mahdollisesti jouluaattona, kun ovulaatiosta olisi kulunut tasan kaksi viikkoa. Nyt pelattaisiin upporikasta tai rutiköyhää isoilla panoksilla. Joko voisimme saada todellisen joululahjan, tai sitten käsiteltävänä olisi taas iso suru.
Vietin ensimmäiset päivät siirron jälkeen kuin pehmeässä pumpulissa. Ottaisikohan alkio vartaloni kodikseen? Töissä oli todella hetkistä, ja illalla sydän hakkasi rasituksesta. Toivoin, ettei tämä huonontaisi mahdollisuuksia. Miehen kanssa oli kuitenkin ihanan romanttista ja kävimme katselemassa kaupoista joulutavaroita.
Sitten normaali elämänrytmi piti huolen, että asiaa ei ehtinyt liiemmin miettimään. Olin tavallista väsyneempi, ja pohdin, voisiko tämä johtua mahdollisesta alkaneesta raskaudesta.
Mahaa alkoi kipristellä jo useita päiviä ennen joulua – selviä ja tyypillisiä PMS-oireita. Itkin vuolaasti mieheni kainalossa, kun ajattelin, että peli on menetetty. Mahakivut jatkuivat seuraavinakin päivinä, ja minulle teki tiukkaa olla tuttavaperheideni seurassa, joilla oli useita aktiivisia lapsia. Aatonaattona oli taas suru puserossa ajaessamme joulunviettoon. Kuukautiset eivät olleet alkaneet, mutta oireet olivat selvät.
Jouluaattoaamuna heräsin mahakramppeihin. Olin varma, että kuukautiset alkaisivat parin tunnin sisällä. Vitkuttelin ylösnousua myöhään. Kuukautiset eivät alkaneetkaan. Päivän mittaan tuli vain vähän tummaa vuotoa, ja mieliala alkoi kääntyä voitonriemuiseen suuntaan. Vuoto oli aivan erilaista kuin tavallisesti, vanhaa ja niukkaa. Illalla olin jo melko varma siitä, että olin kuitenkin raskaana. Kävimme jouluyön mesussa ja pyysin alkoholitonta viiniä. En halunnut jättää mitään sattuman varaan.
Raplasin raskaustestipaketin auki ja luin ohjeet testin suorittamiseen. Olin ostanut etukäteen omankin testin, koska halusin varmistua tuloksesta jo ennen virallista verikoetta. Mieheni jatkaisi lomanviettoa, kun minä palaisin jo tapaninpäivänä kotiin ja sitten töihin, joten halusin, että me molemmat olisimme selvillä tilanteesta, ennen kuin viettäisimme useita päiviä erillään.
Ajattelin ensin, että tekisin testin aattoiltana, niin voisin kertoa miehelleni mahdolliset hyvät uutiset. Testipakkauksessa luki, että varmin tulos saataisiin aamuvirtsasta, joten päätin siirtää testin ottamisen kuitenkin seuraavaan aamuun. Heräsin jo neljältä aamulla vessahätään. Mietin pikaisesti, odottaisinko aamuun vai tekisinkö jo testin. Pissahätää en voinut siirtää, joten kävin vessassa, mutta join vettä ja päätin tehdä testin aamulla herättyäni.
Totuuden hetki koitti: tein testin ohjeen mukaan. Tulos näkyisi jo minuutissa. Seurasin tuloksen kehittymistä silmä haukkana. Yksi voimakas viiva. Pitäisi ehkä odottaa vielä toinenkin minuutti. Peitin testipuikon näytön ohjepaperilla ja pesin hampaat. Sitten katsoisin uudestaan ja tietäisin varmasti. Toista viivaa ei ilmestynyt. Olin hämmentynyt. Ei varsinaisia kuukautisia. Kuitenkin nega. Olin jäänyt lillumaan epätietoisuuden välitilaan. Ollako vai eikö olla?
Päivän mittaan alkoi tulla kirkkaampaa vuotoa ja mahakipuja. Nyt näytti vuorostaan siltä, että alkio ei jatkaisikaan matkaansa kohdussani. Tuntui, että elimistöni ei oikein osaisi päättää, mitä tapahtuisi. Mietin, jatkaisinko vielä Lugesteronin käyttöä. Viimeiset kapselit olivat meneillään, ja viimeistään huomenna pitäisi ostaa uusi pakkaus lääkkeitä. Olisiko turhaa tuhlata 17 euroa seuraavien päivien annokseen, kun menkat taisivat alkaa? Vai pitäisikö odottaa perjantaihin, kun saataisiin virallinen raskaustestin tulos? Toisaalta olin jo nähnyt yhdet tulokset, mutta uskoisinko sitä, vai voisiko hCG-hormonin pitoisuus olla vielä niin alhainen, ettei se näkynyt testissä? Päätin seurata kuukautisten etenemistä ja ostaa lisää lääkkeitä huomenna, jos jonkinlainen toivon säde olisi vielä olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti