Jännitys on ohi

Menkat alkoivat toden teolla seuraavana päivänä. Olin kyllä ostanut uuden pakkauksen Lugesteronia ja käytin sitä tunnollisesti vielä puolitoista vuorokautta, virallisen verikokeen tulosten selviämiseen asti.

Kävin raskaustestissä aamulla ennen töihin menoa. Olin poissa tolaltani, koska arvasin, jo, ettei raskauden mahdollisuutta ollut. Olin kärsinyt kovista vatsakrampeista jo puolitoista vuorokautta. Jännitin, sattuisiko tuttavani kohdalleni verikoetta ottamaan. Vaitiolovelvollisuudesta huolimatta tilanne olisi arkaluontoinen, koska samassa joukkueessa kanssani pelaava tyttö tajuaisi heti tilanteen ja pohtisi urheilu-urani jatkoa. Satun nimittäin olemaan joukkueemme ainoa maalivahti, joten jos tulisin raskaaksi, joukkue joutuisi etsimään toista maalivahtia, mikä ei olisi lainkaan yksinkertainen tehtävä.

Helpotuksekseni verikokeen otti minulle tuntematon henkilö. Olin jännittynyt, eikä oloani helpottanut labrahoitajan kyselyt, oliko testi yksityinen. Käskin vain katsoa lähetteestä testin tilaajan. Tehdessäni lähtöä joukkuekaverini kurkisti näytteenottohuoneen takaosasta. Hän oli kuullut ääneni ja tuli moikkaamaan. Tapaninpäivän jälkeen labrassa oli vain muutama työtekijä, joten olin täpärästi välttänyt salaisuuteni lapsettomuushoidoista paljastumisen.

Minulla oli edessäni täysi työpäivä. Yritin keskittyä töihin parhaani mukaan. Kuukautisvuoto oli todella runsasta. Olin unohtanut tamponit kotiin, ja vuoto tuli siteistä läpi. Lähdin ruokatunnilla kotiin hakemaan täydennystä sidetarpeisiin ja samalla soitin klinikalle verikokeen tuloksesta. Jouduin soittamaan kolmeen eri paikkaan, koska luvattua soitonsiirtoa ei oltu tehty, eikä naistentautien polilla vastattu, vaikka soittotunti oli meneillään. Sain lopulta langan päähän hoitajan, joka katsoi hCG-pitoisuuden koneelta. Se oli negatiivinen. Ei muuta. Ei lohdutuksia eikä pahoitteluja. Halusin ilmoittautua takaisin ivf-hoitojonoon, mutta se onnistuisi vasta seuraavalla viikolla, kun ivf-labran väki palaisi töihin.

Tekstasin tuloksen miehelleni, joka olisi matkoilla kuusi päivää. Hän soitti heti takaisin ja itkin puhelimessa. Mieheni lohdutti minua. Itkin vielä jonkin aikaa, ja sitten siistin meikin ja palasin takaisin töihin.

Olin tarkistanut edellisenä päivänä kirjaston nettisivuilta, että lapsettomuudesta kertova kirja Ihmeet tapahtuvat muille olisi lainattavissa. Olin suunnitellut hakevani sen ruokatunnilla, mutta olin jo käyttänyt niin paljon aikaa, että päätin hakea sen töistä päästyäni.

Mahakipu oli jatkunut koko päivän. Olin ottanut jo ainakin neljä Buranaa, mutta ne eivät tuntuneet auttavan lainkaan. Vuotoa tuli jatkuvasti, ja se oli poikkeuksellisen runsasta.

Kun lopulta ehdin kirjastoon, joku muu oli lainannut teoksen nenäni edestä. En voinut uskoa huonoa tuuriani. Miksi kaikki pienetkin asiat menevät pieleen? Olin suunnitellut käpertyväni kirjan kanssa vuoteeseen ja saavani siitä lohtua. Kävin vielä varmistamassa asian kirjastonhoitajalta. Hän katsoi koneelta, että kirja oli tosiaan lainattu juuri äsken, mutta toisen kappaleen saisi parissa päivässä.

Pari päivää oli minulle liian pitkä aika. Minulla ei ollut nyt mitään lohtua. Mieheni oli satojen kilometrien päässä matkoilla ja minulla tyhjä viikonloppu edessä. Silmäni täyttyivät kyynelistä jo kirjastossa, ja tiesin, että kun pääsisin kotiin, repeäisin täysin. Onneksi ulkona satoi, joten jos joku tuttu tulisi vastaan, hän ei erottaisi kyyneliäni.

Romahdin heti päästyäni kotiin ja itkeä vollotin tunnin. Yritin maanisesti saada käsiini haluamaani kirjaa jotakin kautta. Mikään sivukirjasto ei olisi auki lauantaina, vaikka kahdessa olisi ollut yksi nide vapaana, ja nuo kirjastot olivat joka tapauksessa menneet kiinni jo tunteja sitten. Oli kohtalon ivaa, että kirjastoautossa oli myös yksi kappale kirjaa, mutta se ei kulkisi joulun välipäivinä. En kestänyt ajatusta, että kirja oli lipunut käsistäni.

Selasin kirjakaupan sivuja ja löysin kirjan nimikkeen poistomyynnistä. Netistä tuote oli loppunut, mutta soittamalla selvisi, että kirjasta olisi ehkä pari kappaletta jäljellä keskustan myymälässä. Tuo kirjakauppa oli kuitenkin mennyt kiinni juuri kymmenen minuuttia sitten. Tietysti näin piti mennä. Iloitsin kuitenkin, että ehkä huomenna saisin kuin saisinkin kirjan luettavaksi.

Mahakipu yltyi vielä illalla, Kehoni varmasti suri alkion kuolemaa omalla tavallaan, ja suruni heijastui fyysisenä kipuna. Nyt piti keksiä jotakin tekemistä tälle ikävälle viikonlopulle.