Aukiolotutkimus

Poljin pyörällä sairaalaan, missä minulle oli varattu aika aukiolotutkimukseen. Olimme sopineet mieheni kanssa, että voisin käydä tässä toimenpiteessä yksin. Ojensin ilmoittautumistiskillä vaaleanpunaisen potilaskorttini sihteerille, sain laskun ja istuin odottamaan. Olin parikymmentä minuuttia etuajassa, joten odotusaikaa oli runsaasti.

Hoitaja ja lääkäri olivat erittäin huolehtivia ja empaattisia. He yrittävät varmaan olla lapsettomille yltiöystävällisiä ja positiivisia. Joka kerralla vastaanoton päätteeksi he tsemppaavat, että voihan olla, että jo ennen seuraavaa vastaanottoaikaa tärppää. Monille on kuulemma käynyt niin.

Hoitaja kertoi toimenpiteen etenemisestä, milloin nipistäisi ja milloin vähän sattuisi. Hän varmisti vähän väliä, kuinka voin. Aloin tuntea kipua, kun katetri oli saatu paikalleen, ja paineen tunne lisääntyi, kun nestettä alettiin pumpata kohtuun. Vatsassa tuntui ikävältä. Kiristi ja sattui. Yritin rentouttaa lihaksia ja suljin silmäni, koska tuntui, että pyörryn. Hoitaja huhuili vointiani. Alkoi itkettää, mutta koetin hengittää syvään ja kestää parhaani mukaan. Lääkäri kertoi, että neste eteni hyvin ja mahdollisesti päätyi munanjohtimiin, koska se katosi ultraäänilaitteen näytöltä. Hän kertoi, että kaikki näytti normaalilta. Hän rohkaisi, että jotkut olevat tulleet raskaaksi tämän toimenpiteen jälkeen, kun putket on avattu kunnolla. Operaatio oli ohi noin viidessä minuutissa. Hoitaja kehotti nousemaan varovasti istumaan ja huilaamaan hetken.

Oloni oli toimenpiteen jälkeen hutera, joten jäin käytävälle istumaan vielä hetkiseksi. Sitten poljin takaisin kotiin. Mieheni kysyi, miten oli mennyt. Kävin sohvalle pitkälleni, koska olo oli heikko. Vasta silloin kokemus vyöryi ylitseni. Aloin kyynelehtiä ja kerroin, että oli tehnyt kipeää ja oli heikko olo. Mieheni toi minulle nenäliinan, lohdutti ja pyysi tulemaan makuuhuoneeseen lepäämään. Hän oli vieressäni ja kysyi, haluanko välipalaa. Hän kysyi, olisiko hänen pitänyt hakea minut sairaalasta. Sanoin, etten tiennyt, että toimenpide olisi niin rankka. Totesin, että jos menemme inseminaatioon, niin silloin haluan, että hän tulee mukaani ja pääsen autolla. Nyt ovat lapsettomuushoidot sitten alkaneet.

Raskausuteluja

-No, jokos teille on tulossa perheenlisäystä?, tempaisee tuttavani äkkiarvaamatta. (Haloo, enhän edes näytä siltä, että olisin raskaana!) Ilmoitan napakasti, etten halua keskustella aiheesta, mutta tuttava ei tajua päästäneensä sammakon suustaan. Sitten hän uppoutuu ihastelemaan ja hellittelemään aikuisen tyttärensä kanssa yksinhuoltajaystävämme värillistä vauvaa. Yritän tutustua tuttavan tyttäreen, mutta siitä ei tule mitään. He ovat täysin vauvan lumoissa, eivätkä näe eikä kuule mitään muuta. -Katso, kuinka suloinen! Otetaan kuva! Tuliko hyvä kuva? Minut on jo unohdettu. Haluaisin pitää tuttavalleni pienen käytöskoulutuksen.

Minulla on selvästi alkanut uusi elämänvaihe, kun olen ollut pian kaksi vuotta naimisissa. Se ei liity mitenkään rakkauden alkuhuumaan, itsenäistymiseen tai muuhun sellaiseen, vaan siihen, että ympärillä olevat alkavat kärkkyä raskausuutisia ja taputella mahaani (Törkeää! Mahani ei ole mikään julkinen hiplauskohde).

Jos et ole itse kärsinyt lapsettomuudesta, et voi millään aavistaa, kuinka viiltävän tuskallista on reagoida vauvauteluihin. Silloin joutuu aina palaamaan mielessään siihen tosiasiaan, että haluaisin olla raskaana, mutta en ole, enkä viime kädessä voi tahdonvoimallani vaikuttaa lopputulokseen. Joka kysymys kiertyy aina tämän saman tuskan ympärille. Lapsettomat tuntuvat olevan vapaata riistaa, joiden oikeuksia kukaan ei valvo, ellet itse laita kyselijöitä ruotuun. Mittani alkaa olla täynnä, joten seuraava utelija voi saada niskaansa melkoisen ryöpytyksen.

Utelias ystäväni, jos mielesi tekee kysäistä joltakin vauvauutisia, ÄLÄ KOSKAAN, MISSÄÄN TILANTEESSA KYSY SITÄ!! Ei koskaan. Ei edes puolisolta. Ei sisarelta tai muulta sukulaiselta. Eikä edes silloin, kun huomaat tuttavasi mahan vähäsen pyöristyneen. Varoitus!! Se voi olla läskiä, ja silloin aiheutat tuplaloukkauksen. Tapahtui menneenä viikonloppuna: -Onkohan vaimosi raskaana? -No, ei ainakaan minun tietääkseni. (Ja lapsettomien naisten miehet ovat erittäin hyvin perillä naisensa ovulaatiosta ja kuukautisista). Lopputulos: nyt pidät itseäsi sekä lapsettomana, että lihavana. Ironisinta tässä on se, että olen todella hoikka.

Olen tajunnut, että pahinta lapsettomuudessa ei ole itse lapsettomuus, koska aina voi toivoa, että tilanne muuttuu, vaan se, kuinka huolimattomasti ja epähienosti muut suhtautuvat asiaan. Miksi minun pitäisi olla raskaana? Entä jos minulla on vakava sairaus tai muu syy, miksi en tule raskaaksi? Entä jos en edes halua lapsia? Mitä, jos olen yrittänyt jo viisi vuotta? Millä oikeudella oletat, että minun pitäisi olla raskaana?

Milloin sitten voisi aivan ohimennen kysäistä, onko tuttava raskaana? Älä kysy. Älä loukkaa ystävääsi. Hän kertoo kyllä asian laidan halutessaan. Tai sitten sinun on odotettava niin kauan, kunnes näet potkupallomahan, josta ei voi erehtyä.