Ensimmäinen lääkärin vastaanotto

Saavuin mieheni kanssa sairaalaan ensimmäiseen lapsettomuuden kartoitustutkimukseen. Olin pukeutunut kauniisti: lyhyt hame, vaaleanpunainen pusero ja kristallikorut. Saimme kasan lomakkeita täytettäväksi ja esitteitä lapsettomuushoidoista. Kerroimme, että olimme yrittäneet lasta reilun vuoden verran.

Lääkäri pyysi minua riisuutumaan ultraäänitutkimusta varten. Juuri, kun olin heittänyt hameen ja pöksyt pois ja tulin verhon takaa tutkimuspöydän luo, lääkärin kännykkä soi. Siinä sitä odoteltiin alapää paljaana useita minuutteja, että puhelu päättyy. Lääkäri ei edes pahoitellut asiaa, vaikka oli muuten erittäin mukava.

Kysyin, ovatko Clomifen -lääkkeet kalliita. -Eivät lainkaan, sain vastaukseksi. Apteekissa olin kuitenkin pöyristynyt, kun lääkkeet maksoivatkin yli 60 euroa. Sydänlääkereseptinkin saa parilla eurolla! Taas meitä lapsettomia rahastetaan! Tuloni olivat juuri siinä kuussa todella alhaiset, joten siinä meni kymmenes koko kuun varoista. Helppohan hyvätuloisen lääkärin on sanoa, etteivät ole kalliita.

Lääkäri kysyi, haluammeko kokeilla inseminatiota ja IVF:ää. Vastasimme myöntävästi. Siksihän tänne on tultu. Hän kirjoitti Clomifen-reseptin ja kertoi, että inseminaatiota voisi yrittää vaikka heti ensi kuussa, kun tuuba-ultra on tehty. Lisäksi hän laittoi meidät IVF-jonoon loppuvuodeksi, koska ikäni on korkea. Monien kuukausien hoitoon pääsyn odottamisen jälkeen asiat alkoivatkin tapahtua oikein rytinällä. Vai jo ensi kuussa inseminaatioon? Huh huh. Tässä riittääkin sulattelemista vähäksi aikaa.

Lapsettomuusblogi Unelma Äitiydestä

- Hyvää äitienpäivää! … mutta sinähän olet jo melkein äiti!

Näin minua tervehti perhetuttuni äitienpäiväjuhlassa. Hyvää tarkoittaen ja kömmähdyksensä tajunneena yrittäen vielä pelastaa tilanteen. Kyyneleet tulvahtivat silmiin ja sopersin vastaukseksi: - Mutta eihän sitä voi tietää... En kestänyt enempää, vaan ryntäsin tilanteesta pihalle itkemään ja rauhoittumaan.

Selvitetään ensin pari asiaa. En ole äiti. En edes melkein, vaikka kuinka haluaisin. Olen 37-vuotias nainen, joka oli juuri äitienpäiväviikolla päässyt lapsettomuustutkimuksiin.

Olin tavannut unelmieni miehen jokin aika sitten ja mennyt hänen kanssaan naimisiin. Unelma äitiydestä on alkanut kasvaa pikku hiljaa ja kaipaus yllätti minut voimakkuudellaan kesken äitienpäivän.

Aikani alkaa käydä vähiin. Neljänkymmenen merkkipaaluun on enää kolme vuotta.

Ennuste? Olen terve, hoikka ja urheilullinen. En polta eikä muitakaan riskitekijöitä ole. Syitä lapsettomuuteen ei luultavasti löydy. Ei vain ole tärpännyt. Ei vielä tai ei ehkä koskaan. Sitä en vielä tiedä, onneksi. Olen vasta lapsettomuustaipaleeni alkuvaiheessa.

Olin päättänyt, että jos seuraavat kuukautiseni tulevat, perustan tämän blogin. Omistan sen sinulle, jolle lapsettomuus on kipeä asia sekä sinulle, joka haluat oppia ymmärtämään lapsetonta naista. Haluan jakaa oman polkuni, sen ylä- ja alamäet, toivon kipinät ja pettymyksen hetket kanssasi.