Saavuin mieheni
kanssa sairaalaan ensimmäiseen lapsettomuuden kartoitustutkimukseen.
Olin pukeutunut kauniisti: lyhyt hame, vaaleanpunainen pusero ja
kristallikorut. Saimme kasan lomakkeita täytettäväksi ja esitteitä
lapsettomuushoidoista. Kerroimme, että olimme yrittäneet lasta
reilun vuoden verran.
Lääkäri pyysi
minua riisuutumaan ultraäänitutkimusta varten. Juuri, kun olin
heittänyt hameen ja pöksyt pois ja tulin verhon takaa
tutkimuspöydän luo, lääkärin kännykkä soi. Siinä sitä
odoteltiin alapää paljaana useita minuutteja, että puhelu päättyy.
Lääkäri ei edes pahoitellut asiaa, vaikka oli muuten erittäin
mukava.
Kysyin, ovatko
Clomifen -lääkkeet kalliita. -Eivät lainkaan, sain vastaukseksi.
Apteekissa olin kuitenkin pöyristynyt, kun lääkkeet maksoivatkin
yli 60 euroa. Sydänlääkereseptinkin saa parilla eurolla! Taas
meitä lapsettomia rahastetaan! Tuloni olivat juuri siinä kuussa
todella alhaiset, joten siinä meni kymmenes koko kuun varoista.
Helppohan hyvätuloisen lääkärin on sanoa, etteivät ole kalliita.
Lääkäri kysyi,
haluammeko kokeilla inseminatiota ja IVF:ää. Vastasimme
myöntävästi. Siksihän tänne on tultu. Hän kirjoitti
Clomifen-reseptin ja kertoi, että inseminaatiota voisi yrittää
vaikka heti ensi kuussa, kun tuuba-ultra on tehty. Lisäksi hän
laittoi meidät IVF-jonoon loppuvuodeksi, koska ikäni on korkea.
Monien kuukausien hoitoon pääsyn odottamisen jälkeen asiat
alkoivatkin tapahtua oikein rytinällä. Vai jo ensi kuussa
inseminaatioon? Huh huh. Tässä riittääkin sulattelemista vähäksi
aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti