Ensimmäinen inseminaatio

Iltapäivällä on edessä ensimmäinen inseminaatio, tai inssi, kuten konkarit kutsuvat sitä.

Jännittää. Työnteosta ei meinaa tulla mitään, kun on vaikea keskittyä. Haluan siistiä vähän strategisia paikkoja, mutta höylä hukassa muuton takia. Puolen tunnin etsimisen jälkeen varahöylä löytyy.

Kun vastaanottoaika lähestyy, minua alkaa itkettää. Kyynelehdin matkalla, kun ajamme mieheni kanssa klinikalle. En tiedä, mistä nämä tunteet tulevat, mutta ne tietävät, että jotain merkittävää on tapahtumassa, vaikka järjellä ajateltuna ei tunnu erikoiselta. Toivon, ettei toimenpide satu, niin kuin tuuba-ultra. Joudumme odottamaan lähes tunnin, kun kiireellinen potilas on tullut muiden asiakkaiden väliin. Itken vielä odotusaulassa, vaikka siellä on muitakin paikalla. Tv:stä näytetään Olympialaisten uimahyppyjä. Mieheni alkaa jutella sisustusjutuista, ja rauhoitun vähän.

Lääkäri ultraa munasaroja: ”Ei täällä nyt kyllä näy munasolua...” Ehdin jo huolestua, olemmeko tulleet turhaan. Tämä on kesän jälkeen ensimmäinen päivä, kun IVF-osasto on auki. Selviää, että ovulaatio on kuitenkin juuri tapahtunut, joten ajoitus on täydellinen. Lääkäri kehuu limakalvoa kauniiksi useaan kertaan. Tuntuu hassulta. Enhän ole itse tehnyt mitään asian hyväksi.

Mieheni silittää poskeani. Toimenpide on ohi, ennen kuin ehdin edes tajuta. Hoitaja keventää tunnelmaa: ”Laitetaanko tänne tunnelmavalot ja romanttista musiikkia? Eihän tämä kovin romanttista puuhaa ole.”

Lääkärillä on toimenpiteen jälkeen puheripuli. Hän ei ole ehtinyt tutustua hoitokertomukseemme, joten joudumme kertaamaan tilanteemme alusta lähtien. Olen jo mennyt sekaisin, kuka hoitaja ja lääkäri on ollut aiemmissa toimenpiteissä, koska henkilökunta vaihtuu joka kerta. Lääkäri kyselee, kuinka olemme suunnitelleet jatkohoidot. Muistutan, että olemme jo IVF-jonossa, ja lääkäri kysyy, olemmeko valmiita siihen. Sanon, että emme ole ehtineet puhua asiasta emmekä edes ajatella sitä. Meidät vain laitettiin jonoon ja näihin muihin hoitoihin heti ensimmäisellä lääkärikäynnillä, ja olen vain odottanut, että hoitoja vähän suunniteltaisiin hoitohenkilökunnan kanssa. Lääkäri sanoo, ettei kukaan lääkäri voi vain määrätä hoitotahtia kuuntelematta potilasta, ja olen samaa mieltä. IVF-hoito olisi varattu marraskuulle, mutta sovimme, että käymme rauhassa vielä kahdessa inseminaatiossa oman aikataulun mukaan ja teemme IVF:t ensi vuoden puolella, jos siltä tuntuu. Lääkäri huomauttaa, että IVF-hoidot kannattaa ajoittaa samalle kalenterivuodelle kulujen säästämiseksi. Jo esilääkitys on kallis, ja kun hoitokatto tulee jossakin vaiheessa täyteen, loput hoidot ovat ilmaisia.

Mieheni ehdottaa, että käymme tapahtuman kunniaksi kahvilla. Tilaan chai latten ja appelsiinisuklaakakun ja vietämme hieman aikaa kahdestaan, ennen kuin suuntaamme töidemme pariin.